Mikä on uutta? Helle-Finna-verkkokirjaston uusi versio

Helle-Finna-verkkokirjaston uuteen versioon on tuotu uutta sisältöä.

  1. Verkkokirjastoon on lisätty listana YKL, eli Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä, jota käytetään aineiston sisällönkuvailussa.
    Listauksen linkkien kautta pääsee selaamaan luokkien sisältöjä. Linkit avautuvat Helle-kirjastoista löytyvien teosten hakutuloksiin.
  2. Verkkokirjastoon on lisätty hakusanalista. Siihen on kerätty Helle-kirjastojen käyttämät asiasanat sekä genret, joilla voit hakea aineistoa. Huomioi, että listauksista löytyy asiasanoja sekä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Genre-välilehti on poikkeuksellisesti järjestetty sisällön mukaan suurimmasta tuloksesta pienimpään.
  3. Aikuisten kirjallisuus -sivulta löydät nyt sekä kauno- että tietokirjallisuuden uutuudet ja varatuimmat, sekä poimintoja kirjaston kokoelmista. Myös fyysiset aikakauslehdet on nostettu esiin, sillä lehtiin voi tehdä verkkokirjastossa varauksia.
  4. Lasten ja nuorten sivulta löydät henkilökunnan suosituksia, uutuuksia sekä poimintoja kirjaston kokoelmista. Sivulla kerrotaan yhteistyöstä, jota teemme varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa.
    Olemme myös nostaneet sivulle Uudenmaan kirjastojen lukuvinkit helppolukuisista suomenkielisistä kirjoista oppilaille.
  5. Monikieliset sisällöt on uusi sisältösivu, jossa on koottuna tietoa kirjastosta maahanmuuttajille heidän omalla äidinkielellään sekä tietoa Monikielisestä kirjastosta ja sen palveluista.
    Sivulta löytyy myös monikieliset uutuudet sekä tietoa kielten oppikirjoista ja Easy Readers -kirjoista, joita kirjastosta löytyy.
  6. Musiikki ja elokuvat -sivulla pääset selaamaan uutuuksia ja henkilökunnan suosituksia.
    Lainattavista soittimista on lisätty listaus sivulle, josta näet mistä Helle-kirjastosta soittimen lainaaminen on mahdollista.
    Sivulla esitellään myös Medici.tv Edu -palvelua, joka on erikoistunut klassiseen musiikkiin, balettiin ja oopperaan, sekä Cineastia, joka on Helle-kirjastojen uusi elokuvapalvelu.
  7. Pelit ja liikuntavälineet -sivulla pääset tutustumaan peliuutuuksiin, selaamaan sekä konsoli- että lautapelivalikoimaa ja tutustumaan pelikasvatukseen. Konsolipeleille on tehty myös omat linkitykset konsolin mukaan.
    Lainattavista liikuntavälineistä kerrotaan sivun alaosassa.

E-kirjasto: Äänikirjoja voi nyt kuunnella myös selainkäyttöliittymässä

Suomen- ja ruotsinkielisiä äänikirjoja voi nyt kuunnella myös E-kirjaston selainkäyttöliittymässä. Vieraskielisiä e- ja äänikirjoja voi lukea ja kuunnella selaimen kautta myöhemmin.

Selainkäyttöliittymää voi käyttää joko tietokoneella tai mobiililaitteella. E-kirjojen ja lehtien lukeminen sekä äänikirjojen kuuntelu selaimessa vaatii jatkuvan verkkoyhteyden.

E- ja äänikirjat voi ladata tietokoneelle Thorium Reader -ilmaisohjelman avulla.

Koha-Suomi tiedottaa palvelunestohyökkäyksestä

Helle-kirjastojen kirjastojärjestelmää vastaan kohdistui palvelunestohyökkäys viime viikolla. Kirjastojärjestelmän toimittaja Koha-Suomi kertoo hyökkäyksestä seuraavaa:

Keskiviikkona 16. syyskuuta 2026 klo 14.20 alkaen järjestelmiimme kohdistui laaja palvelunestohyökkäys. Hyökkäys oli peräisin useasta eri maasta, ja se alkoi UDP-flood-hyökkäyksenä, joka myöhemmin muuttui UDP-reflection-tyyppiseksi hyökkäykseksi. Reflection hyökkäys kohdistui yhteen tiettyyn maahan. Emme siis olleet hyökkäyksen lopullinen kohde, vaan välikätenä käytetty osapuoli.

Tämänhetkisen tilannekuvan valossa hyökkäyksen mittakaavan ja kohteen perusteella arvelemme, että taustalla saattaa olla valtiollinen toimija. Tilanteen tarkempi jälkiselvittely jatkuu edelleen.

Hyökkäyksen jälkihoito ei tässä vaiheessa edellytä mitään toimenpiteitä kirjastoilta eikä asiakkailta.

Voit keskeyttää varauksesi

Jos varaamasi aineisto ei ole vielä noudettavissa tai se ei ole kuljetettavana, voit keskeyttää sen. Tämä voi olla hyödyllistä, jos olet lähdössä lomalle tai muuten poissa kaupungista.

Voit valita päivän, johon asti varaus on keskeytetty, tai voit keskeyttää varauksen ja vapauttaa sen myöhemmin, jolloin varaus on jälleen aktiivinen. Muista, että et voi keskeyttää varausta, jos olet jo saanut siitä noutoilmoituksen.

Voit keskeyttää varauksesi Oman tilisi alta kohdasta Varaukset.