Verkkokirjaston käyttäjätiliin on mahdollista liittää useampia kirjastokortteja. Tämän jälkeen on mahdollista yhdellä kirjautumisella hallinnoida näitä kaikkia ja esimerkiksi uusia lainoja. Näin voi pitää silmällä esimerkiksi lasten lainojen eräpäiviä omilla tunnuksilla.
Ominaisuuden hyödyntäminen edellyttää, että liitettävistä kirjastokorteista on tiedossa kirjastokortinnumeron lisäksi myös kyseisen kortin tunnusluku. Kaikille kirjastokorttiin liitetyille korteille voi määritellä myös nimen.
Jos lapsen kirjastokortin tunnusluku muuttuu, linkitys kirjastokorttien välillä katkeaa automaattisesti. Tässä tapauksessa kirjastokortti täytyy käydä liittämässä uudelleen uudella tunnusluvulla.
Kirjastokortin voi lisätä omien tietojen kautta kohdassa Kirjastokortit.
