Näyttely: luonto on lahja / Utställning: Naturen är en gåva

Maalaus violetista kukkakimpusta. Maalannut Maryam Roohani.

30.8.2022 @ 08:00 23.9.2022 @ 17:00

Maalaus violetista kukkakimpusta. Maalannut Maryam Roohani.

Maryam Roohanin luontoaiheisia maalauksia on esillä Porvoon pääkirjastossa 30.8 – 23.9.2022 Roohani on Iranista kotoisin oleva taiteilija, joka muutti Suomeen vuonna 2005.

Iranissa Roohani opiskeli taidetta, historiaa, arkkitehtuuria ja arkeologiaa. Hän kuvitti lastenkirjoja ja opetti kuvataiteen eri tekniikoita kuten öljyväri-, akvarelli- ja pastellimaalausta sekä hiilipiirustusta. Hänellä oli myös oma mainostoimisto. Maalaustensa aiheet hän löysi pääosin fantasian maailmasta.

Suomessa Roohani huomasi, miten tärkeä luonto on ihmiselle. Luonto antaa energiaa ja elvyttää, ihmisen ja luonnon välillä on yhteys. Luonnosta on tullut Roohanin maalausten tärkein aihe ja innoittaja. Hän itse saa luonnosta toivoa ja tukea, ja haluaa jakaa sitä taiteensa kautta myös muille.

Iranista pakenemisen jälkeen Roohani ei ole voinut aina hyvin. Taide, luovuus ja maalaaminen ovat olleet hänelle kuin terapiaa. Kun kipu ottaa vallan, taide tuo helpotusta ja kuljettaa haavemaailmaan, jossa kivulla ei ole sijaa. Hän uskoo taiteen auttavan kaikkia psyykkisistä tai fyysisistä kivuista kärsiviä.

Suomessa Roohani on ollut Vöyrin Taidekerhon jäsen ja tehnyt esimerkiksi luontoon ja kulttuuriin liittyviä kuvituksia Vöyrin kunnalle. Hän on pitänyt taidenäyttelyitä muun muassa Norrvallan kuntoutuskeskuksessa sekä Vöyrin ja Sipoon kirjastoissa. Syksyllä hän aloittaa opinnot Porvoon ammattiopistossa.

***

Maryam Roohanis naturmålningar visas på Borgå huvudbibliotek 30.8 – 23.9.2022. Konstnären Maryam Roohani kommer från Iran och flyttade till Finland 2005.

I Iran studerade Roohani konst, historia, arkitektur och arkeologi. Hon illustrerade barnböcker och undervisade som konstlärare i tekniker som olje- och akvarellmålning, pastell och kol. Hon hade även en egen reklambyrå. Motiven för sina målningar hämtade hon ofta från fantasins värld.

I Finland märkte Roohani hur viktig naturen är för människan. Naturen ger energi och stimulans – det finns ett band mellan människorna och naturen. Naturen har också blivit den viktigaste inspirationskällan och det centrala motivet i hennes konst. Hon får själv hopp och stöd från naturen och vill som konstnär dela med sig av detta till andra.

Efter flykten från Iran har Roohanis kropp sagt ifrån. Konst, kreativitet och målande har varit som terapi för henne. När smärtorna tar överhanden ger konsten lindring, förflyttar henne till en drömvärld där inga smärtor finns. Hon rekommenderar konst till alla som lider av fysisk eller psykisk smärta.

I Finland har Roohani varit medlem i Vörå Konstklubb och har till exempel gjort illustrationer för Vörå kommun om kommunens natur och kultur. Hon har haft konstutställningar bland annat på Norrvalla Rehab Center och Vörå och Sibbo bibliotek. I höst börjar hon studera på Prakticum i Borgå.

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Författarbesök på biblioteket: Ulla-Lena Lundberg / Kirjailijavierailu: Ulla-Lena Lundberg

13.9.2022 @ 17:30 19:00

Författaren Ulla-Lena Lundberg besöker Borgå huvudbibliotek tisdagen 13.9 kl. 17.30. I samtal med Trygve Söderling berättar hon om romanen Lyser och lågar, som utkommer i augusti.

Ulla-Lena Lundbergs långa författargärning rymmer både fakta och fiktion. Tio år efter att Lundberg tilldelades Finlandiapriset för romanen Is är hon åter aktuell med en ny roman.

I den historiska romanen Lyser och lågar står folkbildningen är fokus. Vi får vi följa tre par ur tre olika generationer från analfabetism genom fruntimmersskolor och universitet till skolvägran. En central plats i boken har Finns folkhögskola.

Ulla-Lena Lundberg är född på Kökar, och Åland har varit ett återkommande tema i hennes författarskap. Efter debuten 1962 har hon skrivit lyrik, romaner, rese- och faktaböcker och hörspel.  Sedan 2018 bor hon i diktarhemmet i Borgå.

Trygve Söderling är publicist och litteraturvetare. Sedan 1998 är han huvudredaktör för tidskriften Nya Argus.

Romanen Lyser och lågar utkommer i september även på finska under namnet Liekinkantajat.

Evenemanget är på svenska och kan även följas på bibliotekets Facebook Live på adressen https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live, där det kan ses i två veckor.

***

Kirjailija Ulla-Lena Lundberg vierailee Porvoon pääkirjastossa tiistaina 13.9. klo 17.30. Hän keskustelee Trygve Söderlingin kanssa romaanistaan Liekinkantajat (Lyser och lågar), joka ilmestyy ruotsiksi elokuussa.

Ulla-Lena Lundbergin pitkän kirjailijanuran varrelle mahtuu sekä tieto- että kaunokirjoja. Lundberg voitti kymmenen vuotta sitten Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää, ja on nyt jälleen ajankohtainen uudella romaanillaan.

Liekinkantajat on historiallinen romaani, jonka keskiössä on kansansivistys. Kirjassa seurataan kolmen pariskunnan elämää kolmessa eri sukupolvessa ja kuljetaan lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta koulusta kieltäytymiseen. Keskeisenä tapahtumapaikkana on Finnsin kansanopisto.

Lundberg on syntynyt Kökarissa, ja Ahvenanmaa on ollut toistuva teema hänen kirjallisessa tuotannossaan. 1962 ilmestyneen esikoisteoksen jälkeen hän on kirjoittanut runoutta, romaaneja, matka- ja tietokirjoja sekä kuunnelmia. Hän on asunut Porvoon runoilijakodissa vuodesta 2018 saakka.

Trygve Söderling on tiedottaja ja kirjallisuustieteilijä. Hän on toiminut aikakauslehti Argusin päätoimittajana vuodesta 1998.

Suomeksi Liekinkantajat ilmestyy syyskuussa.

Tapahtuma on ruotsinkielinen ja sitä voi seurata myös Facebook Livessä osoitteessa https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live. Tallenne on saatavilla kahden viikon ajan.

Porvoon pääkirjasto

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Porvoo Pride: Kirjailijapaneeli kirjastossa // Författarpanel på biblioteket

16.8.2022 @ 17:30 19:00

Miten kirjoittaa vähemmistön tarinoita? Kuka näitä tarinoita kertoo ja ketkä näitä tarinoita lukevat? Porvoon pääkirjastossa kokoontuu tiistaina 16.8. klo 17.30 kirjailijapaneeli, johon osallistuvat kirjailijat Heidi Airaksinen, Janne Saarakkala ja Tiina Tuppurainen. Paneelin vetää kirjailija Raisa Omaheimo. Tapahtuma on osa Porvoo Pride -viikon ohjelmaa.

Panelistit keskustelevat queerkirjallisuuden tekemisestä: miten kirjat on otettu vastaan sateenkaariyhteisössä, entä muualla? Keille sateenkaarikirjoja kirjoitetaan? Mihin identiteettipolitiikkaa tarvitaan kirjallisuudessa?

Heidi Airaksinen on vuorottain Helsingissä ja Berliinissä asuva steinerkoulun opettaja. Hänen esikoisteoksensa Vierge moderne (Arktinen banaani, 2021) on jännityskirja, joka vie sadan vuoden takaisiin queer-piireihin Helsinkiin. Teoksessa kohtaavat tiukka sukupuolikuri, samppanjankuohuinen dekadenssi ja monikasvoinen ihmisyys. Airaksisen seuraava historiallinen queer-jännitysromaani ilmestyy Siltala Kustannukselta alkuvuodesta 2023.

Janne Saarakkala on kirjailija, teatteriohjaaja ja esiintyjä. Hänen esikoisromaaninsa Sen pituinen se (Like, 2020) on sukupolviromaani seksuaalisesta vapaudesta ja miesten välisestä rakkaudesta. Saarakkala on kirjoittanut myös esseekokoelman Jokin meissä valvoo (Like, 2021). Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäsenenä hän on harrastanut mm. kulttuurijournalismia ja erikoistunut paikkasidonnaisiin ja osallistaviin esityksiin.

Tiina Tuppurainen on lgtbq+-aiheisiin erikoistunut kirjailija ja tuottaja. Hän kirjoittaa yhteiskunnallista Tiina The Feminist -blogia ja on julkaissut kolme queer-aiheista romaania, Kuvittelen sinut vierelleni (Otava, 2020), Hänen valtansa alla (Otava, 2021) ja Sinä olet perheeni (Otava, 2022). Tänä vuonna ilmestyneessä tietokirjassa Rakkaudesta lajiin (Like) neljätoista urheilevaa sateenkaarinuorta kertoo tarinansa.

Raisa Omaheimo on helsinkiläinen taiteilija, joka on käsitellyt yksityisen ja yleisen rajapintoja näytelmäkäsikirjoituksissaan Läski, Häiriö ja Kapitalismi. Esikoisromaani Sydän (S&S) ilmestyi 2019. Omaheimon ensimmäinen tietokirja Ratkaisuja läskeille (S&S) ilmestyy syyskuussa 2022.

Kirjailijapaneeli on suomenkielinen, maksuton ja kaikille avoin. Tapahtumaa voi seurata myös kirjaston Facebook-livessä osoitteessa https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live, missä se on katsottavissa kahden viikon ajan.

*****

Hur ska man skriva minoriteters berättelser? Vem berättar dessa historier och vem läser dem?

På Borgå huvudbibliotek sammanträder tisdagen den 16 augusti kl. 17.30 en författarpanel bestående av Heidi Airaksinen, Janne Saarakkala och Tiina Tuppurainen. Panelen leds av Raisa Omaheimo. Evenemanget är en del av programmet under Borgå Pride-veckan.

Paneldeltagarna diskuterar queerlitteratur: hur har böckerna tagits emot inom regnbågssamfundet och utanför samfundet? För vem skrivs regnbågslitteraturen? Till vad behöver man identitetspolitik i litteraturen?

Heidi Airaksinen är Steinerlärare och bor omväxlande i Helsingfors och Berlin. Hennes debutverk Vierge moderne (Arktinen banaani, 2021) är en thriller som utspelar sig i queerkretsar i Helsingfors hundra år tillbaka i tiden. I boken möts en sträng sexualmoral, champagneskummande dekadens och en mänsklighet med många ansikten. Airaksinens följande historiska queerthriller utges på Siltala Kustannus i början av år 2023.

Janne Saarakkala är författare, teaterregissör och uppträdande konstnär. Hans debutverk Sen pituinen se (Like, 2020) är en generationsroman om sexuell frihet och kärlek mellan män. Saarakkala har också skrivit ett bidrag till essäsamlingen Jokin meissä valvoo (Like, 2021). Som medlem i Todellisuuden tutkimuskeskus har han bland annat hållit på med kulturjournalism och specialiserat sig på dialogisk konst och platsbundna föreställningar.

Tiina Tuppurainen författare och producent specialiserad på temat lgtbq+. Hon driver bloggen Tiina The Feminist, där hon tar upp samhälleliga frågor och hon har gett ut tre romaner med queertema: Kuvittelen sinut vierelleni (Otava, 2020), Hänen valtansa alla (Otava, 2021) och Sinä olet perheeni (Otava, 2022). I år utkom fackboken Rakkaudesta lajiin (Like), där fjorton idrottande regnbågsunga berättar sin historia.

Raisa Omaheimo är en konstnär från Helsingfors som behandlat gränsdragningen mellan privat och allmänt i sina dramamanuskript Läski, Häiriö och Kapitalismi. Debutromanen Sydän (S&S) utkom 2019. Omaheimos första fackbok Ratkaisuja läskeille (S&S) utkommer i september 2022. Författarpanelen är finskspråkig, gratis och öppen för alla. Evenemanget kan även följas via bibliotekets Facebook Live på adressen https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live, där det kan ses i två veckors

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Satutunti ukrainaksi / Fairytales for children in Ukrainian

Lapsi ja aikuinen kukevat kirjaa.

15.7.2022 @ 15:30 16:30

Lapsi ja aikuinen kukevat kirjaa.

Fairytales for children in Ukrainian on Fridays at 15:30 in July. We warmly welcome you to the City library of Porvoo.

Години українських казок у дитячому відділі головної бібліотеки міста Порвоо щоп’ятниці протягом липня 15:30 – 16:30. Ласкаво просимо!

Ukrainankieliset satutunnit Porvoon pääkirjaston lastenkirjastossa koko heinäkuun joka perjantai kello 15.30. Lämpimästi tervetuloa!

Sagostunder på ukrainska i barnbiblioteket (Borgå huvudbibliotek) under hela juli fredag klockan 15.30. Varmt välkomna!

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Satutunti ukrainaksi / Fairytales for children in Ukrainian

Lapsi ja aikuinen kukevat kirjaa.

22.7.2022 @ 15:30 16:30

Lapsi ja aikuinen kukevat kirjaa.

Fairytales for children in Ukrainian on Fridays at 15:30 in July. We warmly welcome you to the City library of Porvoo.

Години українських казок у дитячому відділі головної бібліотеки міста Порвоо щоп’ятниці протягом липня 15:30 – 16:30. Ласкаво просимо!

Ukrainankieliset satutunnit Porvoon pääkirjaston lastenkirjastossa koko heinäkuun joka perjantai kello 15.30. Lämpimästi tervetuloa!

Sagostunder på ukrainska i barnbiblioteket (Borgå huvudbibliotek) under hela juli fredag klockan 15.30. Varmt välkomna!

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Satutunti ukrainaksi / Fairytales for children in Ukrainian

Lapsi ja aikuinen kukevat kirjaa.

29.7.2022 @ 15:30 16:30

Lapsi ja aikuinen kukevat kirjaa.

Fairytales for children in Ukrainian on Fridays at 15:30 in July. We warmly welcome you to the City library of Porvoo.

Години українських казок у дитячому відділі головної бібліотеки міста Порвоо щоп’ятниці протягом липня 15:30 – 16:30. Ласкаво просимо!

Ukrainankieliset satutunnit Porvoon pääkirjaston lastenkirjastossa koko heinäkuun joka perjantai kello 15.30. Lämpimästi tervetuloa!

Sagostunder på ukrainska i barnbiblioteket (Borgå huvudbibliotek) under hela juli fredag klockan 15.30. Varmt välkomna!

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Näyttely: Rakkauskapina /// Utställning: Kärleksupproret 

1.8.2022 @ 08:00 27.8.2022 @ 19:00

Sarjakuvataitelija Emmi Valveen näyttely Rakkauskapina on esillä Porvoon pääkirjastossa 1.-27.8.  Rakkauskapina on Valveen parhaillaan työstämän sarjakuvaromaanin työnimi, ja näyttely koostuu sitä varten tehdyistä konseptikuvituksista.  Teoksessa käsitellään mm. heteronormatiivisuutta, sukupuolta ja queeriyttä. Näyttely on osa Porvoo Pride -viikon ohjelmaa. 

Emmi Valve (s. 1984) on porvoolainen sarjakuvataiteilija, jonka työt ovat usein omaelämäkerrallisia tai autofiktiivisiä. Hän työskentelee monimuotoisesti pienlehdistä näyttelyihin ja sarjakuvaromaaneihin. Myös hänen piirrostekniikkansa vaihtelee tussipiirroksista mustelaveerauksiin ja vesiväreihin sekä muihin perinteisiin kuvan tekemisen tapoihin.  

Valveen teosten teemat liittyvät usein tunne-elämän kuvaukseen, ja aiheina ovat mm. mielenterveys, yksinäisyys ja seksuaalisuus. Valveen tunnetuin teos on mielisairautta käsittelevä sarjakuvaromaani Armo (2017).  

****

Serieskaparen Emmi Valves utställning Kärleksupproret visas på Borgå huvudbibliotek 1-27.8. Kärleksupproret är arbetsnamnet på den grafiska roman Valve för tillfället jobbar med och utställningen består av de konceptillustrationer hon gjort till den. I boken behandlas bland annat heteronormativitet, kön och ”queerhet”. Utställningen är en del av programmet under Porvoo Pride-veckan. 

Emmi Valve är en serieskapare från Borgå, vars arbeten ofta är självbiografiska eller autofiktiva. Hon arbetar mångsidigt med allt från små tidningar till utställningar och grafiska romaner. Även hennes teckningsteknik varierar från tuschteckningar till bläcklavering och vattenfärger samt andra traditionella sätt att skapa en bild. 

De teman Valves verk tar upp hänför sig ofta till en skildring av känslolivet, till exempel mental hälsa, ensamhet och sexualitet. Hennes mest berömda verk är den grafiska romanen Armo (2017) som behandlar mental hälsa. 

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Konsertti / Konsert: Borgaux

9.6.2022 @ 17:30 19:00

Konsertit palaavat Porvoon kirjaston ohjelmistoon. Rocktrio Borgaux soittaa pääkirjaston Runopihalla torstaina 9.6. kello 17.30.

Bändi soittaa juurevaa, porvoolaista bluesia. Borgaux julkaisi maaliskuussa debyyttialbuminsa, ja konsertissa juhlistamme myös uutta levyä.

Bändissä esiintyvät porvoolaiset ammattimuusikot. Daniel Iiskola soittaa bassoa, Markus Aukio rumpuja ja biisintekijänä ja laulajana kuulemme Danne Österlundia.

Ulkoilmakonsertti on pääkirjaston Runopihalla. Sateen sattuessa konsertti pidetään pääkirjaston lavalla sisällä. Konsertti on maksuton ja kaikille avoin.

**

Konserterna är tillbaka på programmet på Borgå stadsbibliotek. Rocktrion Borgaux spelar på Poesigården utanför huvudbiblioteket torsdagen den 9 juni kl. 17.30.

Bandet spelar lokal bluesmusik. Borgaux släppte i mars sitt debutalbum och under konserten firar vi också den nya skivan.

I bandet uppträder yrkesmusiker från Borgå. Daniel Iiskola spelar bas och Markus Aukio trummor medan låtskrivaren Danne Österlund står för sången.

Utomhuskonserten äger rum på Poesigården utanför huvudbiblioteket. Vid regn hålls konserten på innescenen. Konserten är gratis och öppen för alla.

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Näyttely / Utställning: Ars longa, vita brevis

1.6.2022 @ 10:00 17.6.2022 @ 19:00

Mikko Mikael Uusitupan näyttely Ars longa, vita brevis on esillä Porvoon pääkirjaston Taidesillalla 1.6.-17.6.2022. Näyttely koostuu vesivärimaalauksista.

Luonto on Uusitupan inspiraatio ja voimakkaasti läsnä teoksissa. Maalaukset eivät ole niinkään esittäviä, vaan niissä on vahva hetkellisyyden tuntu.

Mikko Mikael Uusitupa on porvoolainen taiteilija, joka on maalannut yli 40 vuotta. Hän vertaa maalauksiaan uniin: ne tulevat kuin itsestään ja vaativat tulla tehdyiksi. Taiteilija on tavattavissa näyttelyn yhteydessä keskiviikkona 1.6. kello 17-19.

**

Mikko Mikael Uusitupas utställning Ars longa, vita brevis visas på Konstbron på Borgå stadsbibliotek 1.6.-17.6.2022. Utställningen består av akvareller.

Källan till inspiration för Uusitupa är naturen och den är starkt närvarande i målningarna. Målningarna är icke-föreställande och präglas av en stark känsla av flyktighet.

Mikko Mikael Uusitupa är en Borgåkonstnär, med över 40 års erfarenhet av målande. Han jämför sina målningar med drömmar: de kommer som av sig själva och kräver att bli gjorda. Konstnären kan träffas i samband med utställningen den 1 juni kl. 17-19.

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Näyttely: Aamutuokiot / Utställning: Morgonstunder

Carina Westerlundin abtrakti maalaus.

17.5.2022 @ 10:00 10.6.2022 @ 17:00

Carina Westerlundin abtrakti maalaus.

Carina Westerlundin pop up -näyttely Aamutuokiot on esillä Porvoon pääkirjastossa 17.5.-10.6.2022. Näyttelyn teokset ovat suurikokoisia öljyvärimaalauksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa luonnosta.

Westerlund kertoo näyttelystään: ”Minulle taide merkitsee välinettä, jonka avulla voin analysoida ympäristöä sekä muokata näkemyksiäni ulkomaailmasta. Jännittävintä tässä on ehkä se, että nähty ja koettu muuttuu prosessin aikana.

Tärkeintä on olla valmistautunut kiehtoviin matkoihin, haasteisiin, kokeiluihin ja yllätyksiin, sekä kokeilla kaikkea: ei ole mitään menetettävää.

Kun maalatessa heittäytyy värien armoille, aihe ja lähtöpiste saattavat hämärtyä. Silloin todellakin tarvitaan avointa mieltä ja joustavuutta.”

Carina Westerlund on porvoolainen kuvataiteilija. Hän on pitänyt 1990-luvulta alkaen näyttelyjä sekä kotimaassa että ulkomailla.

***

Carina Westerlunds pop up-utställning Morgonstunder visas på Borgå huvudbibliotek 17.5-10.6.2022. De utställda verken är oljemålningar i stort format och de har fått sin inspiration från naturen.

Carina Westerlund berättar om sin utställning:
”För mig innebär konsten ett medel för att analysera omgivningen, utveckla och inveckla mitt synsätt på omvärlden. Kanske det mest spännande är att det du känner och ser förvandlas under processen.

Viktigast av allt är att vara inställd på spännande resor, utmaningar, experiment, överraskningar, pröva på allt, inget att förlora.

Medan man i slutläget inom måleriet slängs i färgernas makt, motivet och utgångsläget kan försvinna och där behöver man verkligen ett öppet sinne och flexibilitet.”

Carina Westerlund är bildkonstnär från Borgå. Hon har ända sedan 1990-talet haft utställningar såväl i hemlandet som utomlands.

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto