Maaginen puutarha / Den magiska trädgården

1.1.2023 @ 10:00 30.1.2023 @ 19:00

Porvoolainen mediataiteilija Fanni Maliniemi aloitti lokakuussa kirjastotaiteilijana. Hän tuo osallistavaa video- ja animaatiotaidetta Porvoon kirjastoihin ja pitää työpajoja. 

Maliniemi luo pääkirjaston aulaan maagisen puutarhan animaation ja 3D-tekniikan avulla. Valoisa ja värikylläinen teos toivottaa jokaisen pääkirjastoon tulevan tervetulleeksi.  

– Haluan luoda teoksella iloa, hämmästystä ja tilallisen illuusion kokemuksia, sanoo Maliniemi.  

Asiakkaat voivat osallistua teoksen luomiseen jättämällä Maliniemelle piirustuksia ja tekstejä, jotka hän animoi osaksi teosta. Piirustuksia ja tekstejä voi jättää Maagisen puutarhan yhteydessä olevaan laatikkoon ja Maliniemi on tavattavissa kirjastossa 1-2 kertaa viikossa. 

– Työskentelen videomapping-menetelmällä, eli suunnittelen teokseni tiettyä paikkaa varten. Videot ja animaatiot eivät jää tietokoneen näytölle, vaan tulevat osaksi tilaa ja ihmisten kokemusmaailmaa, Maliniemi kertoo. 

Fanni Maliniemi jatkaa kirjastotaiteilijana vuoden 2023 tammikuun loppuun asti. Puutarha kasvaa ja muuttuu koko ajan.  

Fanni on tavattavissa teoksen äärellä:

Ti 10.1. klo 14-16

To 12.1. klo 14-16

To 26.1. klo 12-18

***

I oktober började mediekonstnären Fanni Malinen som bibliotekskonstnär. Hon gör video- och animationskonst som bjuder in biblioteksbesökarna att delta och håller också verkstäder.

Hon skapar en magisk trädgård i bibliotekets entréhall med hjälp av animation och 3D-teknik. Det ljusa och färgmättade verket hälsar varje biblioteksbesökare välkommen.

– Jag vill med verket skapa glädje, förvåning och erfarenheter av rumslig illusion, säger Maliniemi.

Fanni Maliniemi fortsätter som bibliotekskonstnär till slutet av januari 2023. Trädgården växer och förändras hela tiden.

Kunderna kan delta i skapandet av konstverket genom lämna teckningar och texter till Maliniemi, som hon sedan animerar så de blir en del av verket. Teckningar och texter kan lämnas i lådan intill Den magiska trädgården och Maliniemi kan träffas på biblioteket 1-2 gånger i veckan.

– Jag arbetar med videomapping-metoden, jag planerar alltså mina verk för en speciell plats. Videorna och animationerna blir inte kvar på datorskärmen utan de blir en del av utrymmet och människornas erfarenhetsvärld, säger Maliniemi.

Maliniemi fortsätter som bibliotekskonstnär till slutet av januari 2023. Trädgården växer och förändras hela tiden.

Fanni Maliniemi kan träffas vid Den magiska trädgården:

Tis 10.1. kl. 14-16

Tors 12.1. kl. 14-16

Tors 26.1. kl. 12-18

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Tekstiilitaidenäyttely: Onnellisten tähtien alla / Textilkonstutställning: Under lyckliga stjärnor

3.1.2023 @ 10:00 30.1.2023 @ 19:00

Porvoon pääkirjastossa nähdään Tupu Hultin vaikuttavaa tekstiilitaidetta 3.1.-30.1.2023. Onnellisten tähtien alla -näyttely levittäytyy sekä Ison salin näyttelytilaan että toisen kerroksen Taidesillalle.

Tupu Hult on sipoolainen tekstiilitaiteilija. Teokset ovat modernia, reliefimäistä tekstiilitaidetta. Hän kutoo teosten pohjat kangaspuilla, ja tekee reliefiosat eri tekniikoin punomalla, kirjailemalla, virkkaamalla tai kiinnittämällä pohjaan erilaisia esineitä.

Hult käyttää monipuolisesti materiaaleja puuvillasta pellavaan ja helmistä metalliin. Materiaalit ovat pääosin kierrätettyjä.

Teoksien teemat vaihtelevat, mutta niitä yhdistää suuri koko ja vahva värimaailma. Hult asuu keskellä metsää ja löytää usein innoituksen luonnosta. Toisinaan inspiraatio tulee myös tunteista, muistoista tai maailman tapahtumista.

Tupu Hultin tekstiilitaidenäyttely on kiertänyt suomalaisissa kirjastoissa vuodesta 2018 alkaen. Teoksia on nähty yli 50 kirjastossa Hangosta Lapinlahdelle, isoista kaupungeista pieniin pitäjiin. Hult haluaa tuoda taidetta kaikille avoimiin ja helposti saavutettaviin paikkoihin, ja kirjastot tarjoavat ihanteellisen näyttely-ympäristön.

Kahdessa kerroksessa oleva näyttely avaa Porvoon pääkirjaston vuoden 2023 näyttelykauden. Omaperäiset teokset tuovat värejä, vahvoja tunnelmia ja mielenkiintoisia mielleyhtymiä vuoden alkuun.

Tupu Hult on tavattavissa pääkirjastossa 26.1. kello 17-19 ja kertoo halukkaille teoksistaan.

***

I Borgå huvudbibliotek visas Tupu Hults imponerande textilkonst 3.1–30.1.2023. Utställningen Under lyckliga stjärnor visas både i utställningsutrymmet i Stora salen och på Konstbron på andra våningen.

Tupu Hult är en textilkonstnär från Sibbo. Verken är modern, reliefliknande textilkonst. Hon väver botten till verken i vävstol och skapar reliefdelarna med olika tekniker genom att fläta, brodera, virka eller genom att fästa olika föremål i botten.

Hult använder mångsidigt material från bomull till linne och pärlor till metall. Materialen är i huvudsak återvinningsmaterial.

Temat varierar men det gemensamma i verken är att de är stora och har en stark färgvärld. Hult bor mitt i skogen och hon får ofta inspiration från naturen. Emellanåt får hon sin inspiration från känslor, minnen eller världshändelser.

Tupu Hults textilkonst har visats i olika bibliotek i Finland sedan 2018.  Konstverken har visats i över 50 bibliotek från Hangö till Lapinlahti, både i stora städer och i små socknar. Hult vill föra konst till platser som är öppna för alla och lättillgängliga, och biblioteken erbjuder en idealisk utställningsmiljö.

Utställningen i två våningar inleder huvudbibliotekets utställningssäsong 2023. De speciella verken bjuder på färger, starka stämningar och intressanta associationer i början av året.

Tupu Hult kan träffas på huvudbiblioteket 26.1 klockan 17-19, då hon berättar om sina verk för den som är intresserad.

Tupu Hult: Lempikukkiani

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Vaaralliset naiset – aikuisten satutunti / Farliga kvinnor – sagostund för vuxna på huvudbiblioteket

11.1.2023 @ 17:30 19:00

Suomen eturivin jännityskirjailijat nousevat pääkirjaston lavalle keskiviikkona 11.1. klo 17.30 ja avaavat kirjaston tapahtumakevään. Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja Pauliina Susi lukevat otteita tuoreimmista teoksistaan ja haastattelevat toinen toisiaan.

Vaaralliset naiset on tuore kirjailijavierailun muoto, aikuisten satutunti. Luvassa on viihdyttävä ilta, jonka aikana nautitaan kirjallisuudesta ja keskustellaan monipuolisesti kirjoista, kirjoittamisesta ja elämästä.

Illan vieraita yhdistää paitsi mestarillisesti kirjoitetut jännityskirjat, myös laaja-alainen asiantuntemus. Vieraat ovat korkeasti koulutettuja naisia, jotka ovat kirjailijan uran ohella työskennelleet myös muilla aloilla. He ovat julkaisseet jännityskirjojen lisäksi tieteellisiä artikkeleita, radio-ohjelmia, lastenkirjoja ja tutkivaa journalismia.

Virpi Hämeen-Anttila on väitellyt filosofian tohtoriksi vanhan intialaisen kertomakirjallisuuden teoriasta ja opettanut Helsingin yliopistossa mm. sanskritin kieltä. Hänen esikoisromaaninsa Suden vuosi ilmestyi vuonna 2003. Hänen tuorein rikosromaaninsa Vapauden vahdit ilmestyi 2022, ja se jatkaa 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvaa Karl Axel Björkin tutkimuksia -sarjaa.

Ansu Kivekäs on koulutukseltaan varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Hänen teostensa aihepiirit liittyvät usein nuoriso- ja alakulttuureihin sekä lähiöelämään, joita hän käsittelee lämmöllä ja realistisella otteella. Kivekäs on kirjoittanut monia palkittuja nuortenkirjoja. Dokumentaarinen haastatteluromaani Korson kriminaalit ilmestyi vuonna 2018.

Tiina Raevaara on tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla ja Suomalaisen tiedeakatemian Pro scientia -palkinnolla huomioitu kirjailija, tiedetoimittaja, perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori. Tuorein, ylistävät arvostelut saanut jännitysromaani Sielujen syöveri ilmestyi 2022. Se jatkaa aiemmin ilmestyneiden Kaksoiskierre- ja Polaaripyörre-trillereiden muodostamaa sarjaa.

Pauliina Susi on valtiotieteiden maisteri, joka on työskennellyt myös toimittajana. Kiitelty esikoisromaani Ruuhkavuosi ilmestyi jo vuonna 2005. Sittemmin Susi on palkittu erityisen ansioituneelle dekkarille myönnettävällä Vuoden johtolanka -palkinnolla. Tuorein jännitysromaani Pulssi ilmestyi vuonna 2020, ja seuraava romaani Yksityisalue julkaistaan helmikuussa 2023.

Tapahtuma on suomenkielinen, maksuton ja kaikille avoin. Yleisö saa osallistua keskusteluun. Tapahtumaa voi seurata myös kirjaston Facebook Livessä osoitteessa https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live. Tallenne on saatavilla kahden viikon ajan.

**

Fyra av de ledande deckarförfattarna i Finland äntrar huvudbibliotekets scen den 11 januari kl. 17.30 och öppnar bibliotekets evenemangsvår. Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara och Pauliina Susi läser utdrag ur sina senaste verk och intervjuar varandra.

Farliga kvinnor är en ny form av författarbesök, en sagostund för vuxna. Vi får se fram emot en underhållande kväll där vi får njuta av litteratur och lyssna på diskussioner som rör allt från böcker och skrivande till livet i stort.


Gemensamt för kvällens gäster är förutom mästerligt skriven spänning även en vitt omspännande sakkunnighet. Gästerna är högt utbildade kvinnor som vid sidan av sina författarkarriärer även arbetat inom andra branscher. De har utöver spänningsgenren skrivit både vetenskapliga artiklar och barnböcker, gjort radioprogram och bedrivit undersökande journalistik.

Virpi Hämeen-Anttila är filosofie doktor och behandlade i sin avhandling strukturen i gammal indisk prosa. Hon har undervisat i bland annat sanskrit vid Helsingfors universitet. Hennes debutverk Suden vuosi utkom år 2003. Hennes färskaste kriminalroman Vapauden vahdit utkom 2022 och den är en fortsättning på serien om Karl Axel Björks utredningar, som utspelar sig i Helsingfors på 1920-talet.

Ansu Kivekäs är utbildad speciallärare inom småbarnspedagogik. I sina verk väljer hon ofta att ta upp teman som har att göra med ungdoms- och subkulturer och förortsliv, och hon behandlar dessa ämnen med värme och ett realistiskt grepp. Kivekäs har skrivit många prisbelönta ungdomsböcker. Den dokumentära intervjuboken Korson kriminaalit utkom år 2018.

Tiina Raevaara, som har uppmärksammats med Statens pris för informationsspridning och Finska vetenskapsakademins Pro scientia-pris, är författare, vetenskapsjournalist, biolog specialiserad på genetik och filosofie doktor. Hennes senaste verk Sielujen syöveri utkom 2022 och har fått positiva recensioner. Den är en fortsättning på de tidigare utkomna thrillerböckerna Kaksoiskierre och Polaaripyörre.

Pauliina Susi är politices magister och har även jobbat som journalist. Hennes prisade debutverk Ruuhkavuosi utkom redan år 2005. Sedermera har Susi belönats med Vuoden johtolanka-priset, som ges till en speciellt meriterad deckare. Den nyaste thrillern Pulssi kom 2020 och följande roman Yksityisalue utkommer i februari 2023.

Evenemanget är finskspråkigt, gratis och öppet för alla. Publiken får delta i diskussionen. Evenemanget kan även följas på bibliotekets Facebook Live på adressen https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live där det kan ses i två veckors tid.

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Koko perheen animaatiotyöpaja Gammelbackan kirjastossa

5.1.2023 @ 10:00 14:00

Kirjastotaiteilija Fanni Maliniemi pitää koko perheen animaatiotyöpajoja, joissa osallistujat tutustuvat animaation tekemiseen ja mahdollisuuksiin.

Työpajoissa luodaan yhteisöllisiä video- ja animaatioteoksia yllätyksellisiin paikkoihin kirjaston hyllyjen väliin tai ikkunoihin.

Työpajoissa tehdyt animaatiot jäävät kirjastoon asiakkaiden nähtäviksi.

Maliniemi pitää koko perheen animaatiotyöpajoja Gammelbackan kirjastossa keskiviikkona 4.1. kello 12-16 ja torstaina 5.1. kello 10-14.

Työpajoihin voi tulla hetkeksi tai koko ajaksi.

Tiistaina 24.1. vietetään koululaisten yhteisöllisen animaation avajaisia kello 16-18 Gammelbackan kirjastossa. Tarjolla popcornia, limsaa ja iloista tunnelmaa!

**

Bibliotekskonstnär Fanni Maliniemi håller animationsverkstäder för hela familjen, där deltagarna kan lära sig hur en animation blir till och vilka möjligheter den ger.

I verkstäderna skapas gemensamma video- och animationsverk på överraskande platser mellan hyllorna eller i fönstren på biblioteket. 

De animationer som görs i verkstäderna blir kvar så biblioteksbesökarna kan se dem.

Maliniemi håller animationsverkstäder för hela familjen i Gammelbacka bibliotek på onsdag 4.1 kl. 12-16 och torsdag 5.1 kl. 10-14.

Porvoon kaupunginkirjasto

Gammelbackan kirjasto – Gammelbacka bibliotek

Keskusaukio 1
Porvoo, 06400 Suomi
040 197 7212
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Koko perheen animaatiotyöpaja Gammelbackan kirjastossa

4.1.2023 @ 12:00 16:00

Kirjastotaiteilija Fanni Maliniemi pitää koko perheen animaatiotyöpajoja, joissa osallistujat tutustuvat animaation tekemiseen ja mahdollisuuksiin.

Työpajoissa luodaan yhteisöllisiä video- ja animaatioteoksia yllätyksellisiin paikkoihin kirjaston hyllyjen väliin tai ikkunoihin.

Työpajoissa tehdyt animaatiot jäävät kirjastoon asiakkaiden nähtäviksi.

Maliniemi pitää koko perheen animaatiotyöpajoja Gammelbackan kirjastossa keskiviikkona 4.1. kello 12-16 ja torstaina 5.1. kello 10-14.

Työpajoihin voi tulla hetkeksi tai koko ajaksi.

Tiistaina 24.1. vietetään koululaisten yhteisöllisen animaation avajaisia kello 16-18 Gammelbackan kirjastossa. Tarjolla popcornia, limsaa ja iloista tunnelmaa!

**

Bibliotekskonstnär Fanni Maliniemi håller animationsverkstäder för hela familjen, där deltagarna kan lära sig hur en animation blir till och vilka möjligheter den ger.

I verkstäderna skapas gemensamma video- och animationsverk på överraskande platser mellan hyllorna eller i fönstren på biblioteket. 

De animationer som görs i verkstäderna blir kvar så biblioteksbesökarna kan se dem.

Maliniemi håller animationsverkstäder för hela familjen i Gammelbacka bibliotek på onsdag 4.1 kl. 12-16 och torsdag 5.1 kl. 10-14.

Porvoon kaupunginkirjasto

Gammelbackan kirjasto – Gammelbacka bibliotek

Keskusaukio 1
Porvoo, 06400 Suomi
040 197 7212
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Näyttely pääkirjastossa: Enrico Mazzonen San Michele e Ca.Ri.Sal / Utställning på huvudbiblioteket: Enrico Mazzones San Michele e Ca.Ri.Sal

3.12.2022 @ 09:00 30.12.2022 @ 14:00

Enrico Mazzonen näyttely San Michele e Ca.Ri.Sal on esillä Porvoon pääkirjaston toisen kerroksen Taidesillalla 3.-30.12.2022. Näyttelyn nimi viittaa samannimiseen, italialaiseen luostariin.

Näyttelyssä esillä olevat suurikokoiset lyijykynäpiirustukset ovat saaneet innoituksensa luostarin freskomaalauksista. Mazzonen runsaat ja rehevät teokset ovat täynnä tarkkaan mietittyjä yksityiskohtia ja mahtipontisia elementtejä.

Mazzone tunnetaan valtavasta Rubedo-teoksesta, joka on maailman suurin kuvitettu Dante Alighierin Jumalainen näytelmä. Teos on 97 metriä pitkä ja neljä metriä leveä, ja Mazzone käytti sen piirtämiseen 6 000 lyijykynää. Teoksen valmistuminen vei viisi vuotta.

Myös Porvoon pääkirjastossa esillä olevat piirustukset ovat hahmotelmia suurempaa teosta varten. Mazzonen teoksissa yhdistyvät italialaiset ja suomalaiset elementit. Raamatullisten teemojen rinnalla näkyy esimerkiksi viittauksia Kalevalan mytologiaan.

Enrico Mazzone on italialainen kuvataiteilija, joka on valmistunut Torinon Taideakatemiasta ja asuu nykyisin Porissa. Hän on tehnyt taidetta niin Italiassa kuin Pohjois-Euroopassakin. Hänen teoksiaan on ollut esillä laajalti eri puolilla Suomea ja Italiaa.

**

Enrico Mazzones utställning San Michele e Ca.Ri.Sal visas på Konstbron på andra våningen på Borgå huvudbibliotek 3-30.12.2022. Utställningens namn syftar på ett italienskt kloster med samma namn.

De stora blyertsteckningarna som ställs ut har fått sin inspiration från klostrets freskomålningar. Mazzones yppiga och frodiga verk är fulla av väl uttänkta detaljer och pompösa element.

Mazzone är känd för sitt jättelika verk Rubedo, världens största illustrerade version av Dante Alighieris Den gudomliga komedin. Verket är 97 meter långt och fyra meter brett och Mazzone använde 6 000 blyertspennor för att teckna det. Det tog fem år att framställa verket.

Även de teckningar som är utställda på Borgå huvudbibliotek är skisser till ett större verk. I Mazzones verk kombineras italienska och finska element. Parallellt med bibliska teman syns till exempel hänvisningar till mytologin i Kalevala.

Enrico Mazzone är en italiensk bildkonstnär med en examen från konstakademin i Turin och numera bosatt i Björneborg. Han har verkat som konstnär i såväl Italien som Nordeuropa. Hans konst har ställts ut vida omkring i Finland och Italien.

Porvoon pääkirjasto

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Keskustelutilaisuus Porvoon julkisesta liikenteestä / Diskussionstillfälle om kollektivtrafiken i Borgå

1.12.2022 @ 17:30 19:00

Porvoon kaupunki tiedottaa 22.11.2022

Keskustelutilaisuus Porvoon julkisesta liikenteestä

Porvoon pääkirjastossa järjestetään torstaina 1.12. klo 17.30 avoin keskustelutilaisuus, jonka aiheena on kaupungin julkinen liikenne.

Porvoon sisäiset bussilinjat on tähän asti ajettu suurelta osin markkinaehtoisesti, mutta tämä järjestely on muutosvaiheessa. Paljonko kaupungin pitäisi maksaa toimivasta julkisesta liikenteestä? Miten sujuu pendelöinti pääkaupunkiseudulle? Pääseekö kyliltä keskustaan ilman omaa autoa?

Näihin ja muihin Porvoon julkista liikennettä sivuaviin kysymyksiin haetaan parempaa ymmärrystä kirjaston demokratiahankkeen Porvoossa puhuttaa – vad bubblar i Borgå? kolmannessa keskustelutilaisuudessa.

Tilaisuuteen on kutsuttu asiantuntijoita kaupungin liikennesuunnittelusta ja Metropolian Smart Countryside Mobility -hankkeesta, sekä edustajia Porvoon Liikenteestä ja muista paikallisista kuljetusalan yrityksistä.

Vähintään kaksikielistä keskustelua johdattelee toimittaja-kirjailija Mikael Crawford. Tilaisuudessa noudatetaan Erätauko-menetelmän periaatteita, jossa kaikilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua keskusteluun.

Lisätietoja: projektikoordinaattori Tomi Lassi, tomi.lassi@porvoo.fi

***

Diskussionstillfälle om kollektivtrafiken i Borgå

På huvudbiblioteket i Borgå ordnas torsdagen den 1 december kl. 17.30 ett öppet diskussionstillfälle om stadens kollektivtrafik.

De interna busslinjerna i Borgå har fram tills nu till stor del körts utgående från marknadsläget, men detta arrangemang är i förändring. Hur mycket borde staden betala för en fungerande kollektivtrafik? Hur fungerar pendlandet till huvudstadsregionen? Kan man ta sig från byarna till centrum utan egen bil?

För dessa och andra frågor som tangerar kollektivtrafiken i Borgå försöker vi få en bättre förståelse under det tredje diskussionstillfället inom ramen för bibliotekets demokratiprojekt Porvoossa puhuttaa – vad bubblar i Borgå?.

Till diskussionen har biblioteket bjudit in experter från stadens trafikplanering och yrkeshögskolan Metropolias Smart Countryside Mobility-projekt samt representanter för Borgå trafik och andra lokala företag inom transportbranschen.

Diskussionen som förs på åtminstone två språk leds av redaktören och författaren Mikael Crawford. Den följer principerna för Dialogpaus-metoden, där alla deltagare har samma möjligheter att delta.

Ytterligare information ger projektkoordinator Tomi Lassi, tomi.lassi@porvoo.fi

Porvoon pääkirjasto

Kirjailijavierailu / Författarbesök Jukka Viikilä

24.11.2022 @ 17:30 19:00

Kahden Finlandian kirjailija Jukka Viikilä Porvoon pääkirjastossa

Kirjailija Jukka Viikilä vierailee Porvoon pääkirjastossa torstaina 24.11. klo 17.30. Viikilä on kirjoittanut kaksi romaania ja voittanut molemmilla Finlandia-palkinnon, tuoreimman niistä vuonna 2021 teoksellaan Taivaallinen vastaanotto. Viikilää haastattelee kirjailija ja dosentti Juhani Ihanus.

Illan aikana keskustellaan kirjoittamisesta, kirjallisuuspalkinnoista ja omasta elämästä kaunokirjallisuuden materiaalina. Samalla jännitetään vuoden 2022 Finlandia-voittajaa, joka julkistetaan marraskuun lopulla.

Taivaallinen vastaanotto on vahvan omakohtainen tarina avosydänleikkaukseen joutuvasta kirjailijasta. Aivan kuten romaanin päähenkilö kirjailija Jan Holm, myös Jukka Viikilä toipui sydänleikkauksesta teosta kirjoittaessaan.

Varsinaisesta autofiktiosta ei silti ole kyse: romaanissa on tilaa erilaisille henkilöhahmoille, näkökulmille ja tyylilajeille. Romaani on saanut kiitosta fragmentaarisesta ja kokeilevasta rakenteesta sekä poikkeuksellisen terävistä havainnoista.

Teoksen tyyli on aforistinen ja varsinaista juonellista tarinaa siitä on vaikea hahmottaa. Keskeisiksi teemoiksi nousevat esimerkiksi kuolevaisuus, seksuaalisuus, kauneuden ja hellyyden kaipuu sekä yksinäisyys.

Jukka Viikilä on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Hänen esikoisteoksensa Runoja julkaistiin vuonna 2008. Esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2016. Viikilä on kirjoittanut myös runokokoelmia, kuunnelmia, sanoituksia ja näytelmiä.

Kaunokirjallisuuden Finlandia on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Se on yksi Suomen tunnetuimmista kirjallisuuspalkinnoista. Vuodesta 1984 alkaen jaettu palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Jukka Viikilän lisäksi sen on voittanut kahdesti vain Olli Jalonen ja Bo Carpelan.

Tapahtuma on suomenkielinen, maksuton ja kaikille avoin. Tapahtumaa voi seurata myös kirjaston Facebook Livessä, jossa se on katsottavissa kahden viikon ajan.

***

Den tvåfaldiga Finlandiapristagaren Jukka Viikilä besöker Borgå stadsbibliotek

Författaren Jukka Viikilä besöker Borgå stadsbibliotek torsdagen den 24 november kl. 17.30. Viikilä har skrivit två romaner och vunnit Finlandiapriset med dem båda, senast 2021 med verket Taivaallinen vastaanotto. Han intervjuas av Juhani Ihanus, författare och docent.

Under kvällens lopp diskuteras skrivande, litteraturpriser och det egna livet som material för skönlitteratur.  Samtidigt väntar vi med spänning på att få veta vem som vinner Finlandiapriset 2022, det avgörs i slutet av november.

Taivaallinen vastaanotto är en starkt självupplevd historia om en författare som är med om en öppen hjärtoperation.  Liksom romanens huvudperson Jan Holm, återhämtade sig också Viikilä från en hjärtoperation då han skrev romanen.

Det handlar trots det inte om egentlig autofiktion: det finns i romanen utrymme för olika karaktärer, synpunkter och stilarter.  Romanen har fått tack för sin fragmentariska och experimentella uppbyggnad och sina exceptionellt skarpa iakttagelser. 

Verket har en aforistisk stil och det är svårt att uppfatta en egentlig intrig i det.  Centrala teman är förgänglighet, sexualitet, skönhet och längtan efter ömhet samt ensamhet.

Jukka Viikilä är en författare och dramaturg från Helsingfors.  Hans debutverk Runoja publicerades 2008.  Debutromanen Akvarelleja Engelin kaupungista vann Finlandiapriset 2016.  Viikilä har också skrivit diktsamlingar och hörspel samt författat texter och skådespel.

Finlandiapriset för skönlitteratur är ett pris som Finlands bokstiftelse delar ut för en förtjänstfull finländsk roman. Det är ett av de mest kända litteraturprisen i Finland.  Priset är 30 000 euro och har delats ut sedan 1984. Förutom Jukka Viikilä har endast Olli Jalonen och Bo Carpelan vunnit priset två gånger.

Evenemanget är på finska, det är avgiftsfritt och öppet för alla. Evenemanget kan följas också på bibliotekets Facebook Live, där det kan ses i två veckor.

Porvoon pääkirjasto

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Painajaispuoti teemaviikko / Temavecka med Rysmans rysliga butik

Painajaispuoti kuvituskuva, kuva Teemu Juhani

21.11.2022 @ 17:30 25.11.2022 @ 17:00

Painajaispuoti kuvituskuva, kuva Teemu Juhani

Porvoon pääkirjaston lastenkirjastossa vietetään Painajaispuoti-teemaviikkoa 21.11.-25.11.2022. Lastenkirjasto muuttuu Painajaispuodiksi, jossa lapset voivat esimerkiksi osallistua hauskaan tehtävärataan ja osallistua työpajoihin maanataista torstaihin kello 17.30.-18.45.

Kirjailija Magdalena Hain ja kuvittaja Teemu Juhanin luoma suosittu kirjasarja on nimestään huolimatta ennen kaikkea hauska, hulvaton ja vain hitusen hurja. Neuvokas Ninni pestautuu apulaiseksi Painajaispuotiin, tutustuu kauppakummitus Pertsaan ja superälykkääseen maamustekala Löllis Turtiaiseen.

Teemaviikon aikana lastenkirjastossa voi törmätä kirjasarjasta tuttuihin hahmoihin ja syventyä satuihin teeman mukaan somistetussa Satuhuoneessa. Tehtävärata on avoinna kirjaston aukiolojen puitteissa – kuka keksii mitä salaisen oven takana piileksii?

Painajaispuoti-viikolla on tarjolla runsaasti työpajoja. Maanantaina 21.11. vietetään avajaisia popcornin, pinssien teon ja yllätysohjelman merkeissä. Tiistaina 22.11. sanataideohjaaja Filippa Hella pitää kaksikielisen sanataidetyöpajan lapsille.

Keskiviikkona kirjailija Magdalena Hai ja kuvittaja Teemu Juhani vierailevat kirjastossa. He pitävät lapsille Tee oma hirviösi -työpajan ja kertovat sen lomassa kirjailijan ja kuvittajan yhteistyöstä.

Torstaina kirjastotaiteilija, mediataiteilija Fanni Maliniemi pitää koko perheen animaatiotyöpajan. Maliniemien Painajaispuotiin liittyvä videoteos on nähtävissä lastenkirjastossa koko viikon ajan.

Työpajat järjestetään kello 17.30-18.45. Niihin voi tulla mukaan joko koko työpajan ajaksi tai vain hetkeksi. Kirjasarja ja teemaviikko on suunnattu yli 6-vuotiaille lapsille ja alakoululaisille.

**

På barnbiblioteket på Borgå huvudbibliotek ordnas 21 -25.1.2022 temaveckan Rysmans rysliga butik. Barnbiblioteket förvandlas till Rysmans rysliga butik, där barnen varje dag kan lösa uppgifter eller delta i olika verkstäder från måndag till torsdag kl. 17.30-18.45.

Bokserien Rysmans rysliga butik har skapats av författaren Magdalena Hai och illustratören Teemu Juhani. Serien är inte riktigt så ryslig som den låter, utan framför allt rolig och lite dråplig. Den rådiga Ninni får jobb som hjälpreda i Rysmans butik, där hon lär känna butiksspöket Pärra och den supersmarta bläckfisken Kalle Kalamari.

Under temaveckan kan man stöta på figurer som är bekanta från böckerna och fördjupa sig i berättelserna i sagorummet som inretts enligt temat. Uppgiftsstigen kan man delta i under bibliotekets öppettid – vem märker vad som döljer sig bakom den hemliga dörren?

Under Rysmansveckan arrangeras flera verkstäder. Måndagen den 21 november öppnas temaveckan med popcorn, pins och överraskningsprogram. På tisdag 22.11 håller ordkonstledaren Filippa Hella en tvåspråkig ordkonstverkstad för barn.

På onsdagen besöker författaren Magdalena Hai och illustratören Teemu Juhani biblioteket. De håller en Gör ditt eget monster-verkstad för barn och berättar samtidigt om samarbetet mellan författaren och illustratören.

På torsdagen kan hela familjen delta i en animationsverkstad med bibliotekskonstnären, mediakonstnären Fanni Maliniemi. Hennes videokonstverk med anknytning till Rysmans butik kan man beundra under hela Rysmansveckan.

Verkstäderna ordnas kl. 17.30-18.45. Man kan delta hela tiden eller bara en stund. Bokserien och temaveckan riktar sig till barn över 6 år och lågstadieelever.

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Författarbesök: Nilla Kjellsdotter

15.11.2022 @ 17:30 19:00

Tisdagen den 15 november kl 17.30 får Borgå huvudbibliotek besök av den österbottniska deckarförfattaren Nilla Kjellsdotter. I samtal med Louise Agnesdotter från Borgå stadsbibliotek berättar hon om Flickan i stenparken, den andra boken om kriminalkonstapel Mija Wadö, som utkom tidigare i år.

Serien om Mija Wadö och hennes kolleger vid Vasapolisen utspelar sig i Österbotten. I den första boken är det byn Oravais, som även är Mija Wadös bostadsort, som drabbas av en serie mord. I Flickan i stenparken utvidgas brottsscenen till Maxmo, där en känd diabetesforskare hittas död.

Under de två åren sedan Nilla Kjellsdotter debuterade som författare har karriären gått framåt med sällan skådad fart. När hon 2020 gav ut debutboken I rättvisans blod var hon orolig att den inte skulle sälja i mer än något 50-tal exemplar. Upplagan om 1000 ex, finansierad med hennes egna medel och utgiven på hybridförlaget Boklund, sålde dock snabbt slut och följdes av en ny upplaga. Året efter kom ljudboken ut på svenskt förlag, inläst av en känd skådespelare och i år gavs del två i deckarserien ut på Norstedts, ett av Sveriges största bokförlag, och på finska Gummerus.

Nilla Kjellsdotter bor liksom sin huvudperson i Oravais. Valet att skriva just deckare var självklart för henne. Hon skriver sådana böcker hon själv tycker om att läsa: underhållande deckare. Från och med i år arbetar hon heltid som författare.

Flickan i Stenparken är utgiven på finska under namnet Kivipuiston tyttö. I början av nästa år utkommer den tredje boken om Mija Wadö, Himmelsgården.

Evenemanget är på svenska, avgiftsfritt och öppet för alla. Evenemanget kan även följas på bibliotekets Facebook Live, där det kan ses i två veckor.

***

Kirjailijavierailu kirjastossa: Nilla Kjellsdotter

Pohjanmaalainen dekkarikirjailija NIlla Kjellsdotter vierailee Porvoon pääkirjastossa tiistaina 15.11. klo 17.30. Kjellsdotter keskustelee kirjastonhoitaja Louise Agnesdotterin kanssa kirjastaan Kivipuiston tyttö (Flickan i stenparken), joka ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Kirja on toinen osa sarjassa, jonka pääosassa on rikoskonstaapeli Mija Wadö.

Mija Wadöstä ja hänen kollegoistaan Vaasan poliisissa kertova kirjasarja sijoittuu Pohjanmaalle. Sarjan ensimmäisessä osassa Wadön kotikylä Oravainen joutuu murhasarjan näyttämöksi. Kivipuiston tytössä rikospaikka laajentuu Maksamaalle, josta löydetään tunnetun diabetestutkijan ruumis.

Nilla Kjellsdotterin ura kirjailijana on edennyt harvinaisen nopeasti kahden vuoden takaisen esikoisromaanin I rättvisans blod julkaisemisen jälkeen. Kirjan ilmestyttyä vuonna 2020 hän oli huolissaan, myisikö se enempää kuin 50 kappaletta. 1000 kappaleen painos, jonka hän itse rahoitti ja hybridikustantaja Boklund julkaisi, myytiin nopeasti loppuun ja sitä seurasi uusi painos. Seuraavana vuonna ruotsalainen kustantaja julkaisi teoksesta äänikirjan, jonka lukijana oli tunnettu näyttelijä. Tänä vuonna dekkarisarjan toinen osa ilmestyi Ruotsin suurimmalta kustantajalta Norstedtsilta, ja Gummerus julkaisi kirjan suomeksi.

Kuten päähenkilönsä MIja Wadö, myös Kjellsdotter asuu Oravaisissa. Hänelle oli selvää alkaa kirjoittaa juuri dekkareita, koska hän haluaa kirjoittaa kirjoja, joita itsekin mielellään lukisi: viihdyttäviä dekkareita. Tästä vuodesta lähtien hän on työskennellyt kokoaikaisena kirjailijana.

Ensi vuoden alussa ilmestyy kolmas Mija Wadö -kirja, Himmelsgården.

Tapahtuma on ruotsinkielinen, maksuton ja kaikille avoin. Tapahtumaa voi seurata myös kirjaston Facebook Livessä, jossa se on katsottavissa kahden viikon ajan.

Porvoon pääkirjasto

Porvoon pääkirjasto – Borgå huvudbibliotek

Papinkatu 20
Porvoo, 06100 Suomi
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto