Teoksissani olen tutustunut paikan, paikattomuuden, kuulumisen jakuulumattomuuden tunteisiin. Siihe olotilaan, joka syntyy kun ei oikein tiedämiten päin olisi, kun haluaa kaikkialle mutta samalla ei mihinkään. Teoksissatoistuvat murretut ja tummat sävyt, ne luovat oman erillisen ja hiljaisenpysähtyneen tilansa. Teoksillani kutsun katsojan pohtimaan omaa olemistaan,tutkimaan omaa yhteyttä ympäröivään. Myy Korhonen
askola
Kalenteri / Tapahtumat
|
maanantai
|
tiistai
|
keskiviikko
|
torstai
|
perjantai
|
lauantai
|
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
1 tapahtuma,
Askolan kuvataidekoulun suosittu kevätnäyttely tuottaa jälleen iloisen ja virkistävän mielen kun 5-16-vuotiaiden lasten ja nuorten taideteokset valtaavat kirjaston. Esillä on grafiikkaa, maalauksia, valokuvia, keramiikkaa ja kollaaseja. Enni Anttosen riemastuttava kollaasi on esillä Askolan kuvataidekoulun kevätnäyttelyssä. |
1 tapahtuma,
|
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
2 tapahtumat,
-
Tämän kauden Kirja käsillä huipentuu Näsin kartanossa torstaina 15.5. klo 17–19 Uusimaa-päivänä jolloin teemana on Fredrika & Fredrika, eli naiskirjailijat Fredrika Runeberg ja Fredrika Carstens. Pohdimme naisten elämää 1800-luvulla kirjailijoina, vaimoina, perheenäiteinä ja käsityöntekijöinä. Millaiset olosuhteet näillä Fredrikoilla oli ja miten kestävä kehitys ilmeni heidän elämässään tuon ajan Porvoossa? Inspiroidumme myös Fredrika Runebergin tekemistä kirjontatöistä … Jatka lukemista Kirja käsillä – käsitöitä ja lukuvinkkejä – Näsin kartanossa Porvoossa |
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
1 tapahtuma,
|
|
1 tapahtuma,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|